Pohjois-Pohjanmaan markkinointialue (Oulu)
Tervareitti
Oulujokilaakson vuonna 1959 perustettu 2 kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti.
Pohjois-Pohjanmaan markkinointialue (Oulu)
Oulujokilaakson vuonna 1959 perustettu 2 kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti.
Siikajokivarren asukkaitten sanansaattaja jo vuodesta 1966 lähtien.
Paikallisista raaka-aineista leivottu Rantapohja kertoo tiistaisin ja torstaisin Iin kunnan ja Kuivaniemen sekä Haukiputaan, Kiimingin, Pateniemen, Yli-Iin ja Ylikiimingin asioista. Sitoutumaton lehti on toiminut vuodesta 1969.
Rantalakeus on vahva, 40-vuotias kerran viikossa ilmestyvä paikallislehti Oulun eteläpuolella. Lehti pureutuu tiukasti lakeuden alueen arkeen ja juhlaan. Rantalakeus on ilmoittajan ykköslehti omalla alueellaan.
Raahen Seutu on Raahessa, Pyhäjoella ja Siikajoella ilmestyvä kolmipäiväinen paikallislehti. Se on palkittu usein sekä ulkoasu- että sisältökilpailuissa ja valittu maan parhaaksi paikallislehdeksi peräkkäisinä vuosina 2014 ja 2015.
Pyhäjärven Sanomat on vuonna 1955 perustettu itsenäinen paikallislehti, joka kertoo paikkakunnan asiat pyhäkkäille ja kotipitäjän kuulumiset muualle muuttaneille. Levikistä puolet menee Pyhäjärven ulkopuolelle. Pyhäjärvi on Pohjois-Pohjanmaan, Savon ja Keski-Suomen rajaseutua ja erilaisten kulttuurien kohtauspaikka, mikä ilmenee myös paikallislehdessä.
Vuonna 1954 perustettu Pyhäjokiseutu on muuttunut ajan vaatimusten myötä. Nykyään lehti palvelee lukijoita päivittäin verkkolehdessä ja mobiilissa sekä viikottain painettuna versiona. Sisältönä ovat Oulaisten, Merijärven, Haapaveden, Kärsämäen, Pyhäjoen ja Raahen Vihannin alueen uutiset ja ilmiöt.
Yli kuusi vuosikymmentä ilmestyneellä Nivala-lehdellä on vankka jalansija kotiseudun perinteisenä paikallislehtenä. Torstaisin ilmestyvä Nivala onkin paikallisuudesta ponnistava ja sitä korostava paikallis- ja kotiseutulehti kaikille Nivalan nykyisille ja entisille asukkaille.
Koillismaan 3-päiväinen paikallislehti Kuusamossa (Ruka), Taivalkoskella ja Posiolla.
Iijokiseutu on Pudasjärven ykkösmedia kaikilla mittareilla mitattuna. Iijokiseutu seuraa ilmestymisalueensa elämää monipuolisesta ja ajankohtaisesti.