Kaleva Median asiakkuusjohtaja Toni Kyllönen on valittu Suomen Paikallismediat Oy:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa tehtävässään yhtiön hallituksen pitkäaikaista jäsentä ja puheenjohtajaa Arto Henrikssonia, joka jää tänä vuonna eläkkeelle, mutta jatkaa siirtymäajan hallituksen jäsenenä. Uutena jäsenenä SPM:n hallitukseen valittiin Huittisten Sanomalehti Oy:n toimitusjohtaja Marika Wolff.
Hallituksen erovuorossa olleet jäsenet toimitusjohtaja Juha Saastamoinen Kiuruvesi-lehti Oy:stä ja toimitusjohtaja Johannes Ujainen Ujaisten suvun lehtiryhmästä valittiin jatkamaan tehtävissään. Heidän lisäksi hallitukseen kuuluu avainasiakaspäällikkö Maarit SironenMediatalo Keskisuomalaisesta.
”Lähden luottavaisin ja innokkain mielin Suomen Paikallismediat Oy:n johtoon, koska yhtiö on vaikeassa markkinatilanteessa kyennyt kasvattamaan merkittävästi myyntiä sekä tekemään viime vuonna kohtuullisen hyvän liiketuloksen”, kommentoi uusi puheenjohtaja Toni Kyllönen.
”Kuluva vuosi näyttää vieläkin lupaavammalta, koska tammi-kesäkuun liikevaihto on jo nyt suurempi kuin koko viime vuoden liikevaihto yhteensä. SPM:n tehtävänä ei ole maksimoida omaa liiketulostaan, vaan välittää omistajilleen eli useimmille Suomen paikallislehdille mahdollisimman runsaasti valtakunnallista ja alueellista ilmoitusmyyntiä”, Kyllönen linjasi.
Paikallisen tilattavan lehden suurin vahvuus on hänen mukaansa sen kyky tarjota juuri oman alueen ihmisille merkityksellistä, luotettavaa ja yhteisöllisyyttä rakentavaa sisältöä – sellaista, jota iso media ei pysty samalla tavalla tarjoamaan. Sellainen mediaympäristö on myös ilmoittajille luotettava ja tehokas.
Suomen Paikallismediat Oy on tilattavien paikallislehtien ja lehtikonsernien omistama valtakunnallinen myyntiyhtiö, joka järjestää myös koulutusta lehtien mediamyyjille. SPM:n yhtiökokous pidettiin Lempäälässä.
LISÄTIETOJA:
Suomen Paikallismediat Oy:n puheenjohtaja Toni Kyllönen 0406692525
Suomen Paikallismediat Oy:n varapuheenjohtaja Maarit Sironen 0444062073
Suomen Paikallismediat Oy:n liiketoimintajohtaja Katri Linnikko 0505547394